Hyvien käytäntöjen levittäminen

Ensisijaiset välilehdet

Menetelmätori esittelee ja jakaa toimintamalleja, hyviä käytäntöjä ja tukimateriaaleja hyvinvoivan oppimisympäristön edistämiseksi. Menetelmätori kiertää ammatillisen koulutuksen valtakunnallisissa tapahtumissa, teemaseminaareissa sekä SAKU ry:n omissa tapahtumissa.

Menetelmätorin voi tilata omaan tapahtuman tai torilta voi varata näkyvyyttä esimerkiksi oman hankkeen tuloksille, tulossa olevalle kampanjalle tai muulle uudelle hyvinvointia edistävälle materiaalille.

Ammatillisen koulutuksen opiskeluhyvinvoinnin kehittämispäivillä hyviä käytäntöjä voi esitellä puheenvuoroissa, työpajoissa, menetelmätorilla tai omalla osastolla. Menetelmätorin ja osaston lisäksi materiaalia voi laittaa jakoon seminaarikansioon, joka jaetaan kaikille tapahtuman osallistujille. Lue lisää Seminaarit ja muut tapahtumat -välilehdeltä

Arjen arkki -menetelmäpankki jakaa hyvinvointia edistäviä malleja ja aineistoja sähköisesti. Menetelmäpankkiin pääset tästä.

SAKU on the road -kiertue levittää hyviä käytäntöjä konkreettisesti tien päällä. SAKU on the road -kiertueella toteutetaan oppilaitoksiin yhden päivän tapahtumia, joiden kohderyhmänä voivat olla opiskelijat tai henkilöstö. Kiertueet ovat osoittautuneet tehokkaaksi tavaksi saada huomiota levitettävälle asialle ja  materiaalille.

SAKU on the road -kiertueita järjestetään yhteistyössä yhden tai useamman tahon kanssa.

Voit tiedustella mahdollisesta hankekumppanuudesta tai hyvien käytäntöjen levittämispalveluista Arjen arkki -tiimiltä.

Löydät meidät myös

Go to top