Liikkumattomuuden jäljillä

Ensisijaiset välilehdet

Nuorisotutkimusseuran julkaisemassa uudessa Liikkumattomuuden jäljillä -julkaisussa on tutkittu lasten ja nuorten liikuntasuhdetta ja sen muutosta. Tutkimuksen aineisto kerättiin Turun seudulla vuosina 2003 ja 2013.
Tutkimuksen päätulos on, että liikunnan harrastaminen on muutosalttiimpaa kuin aikaisemmin on ajateltu. Vuonna 2003 vähän liikkuvista nuorista vain viidesosa kuului vähän liikkuvien ryhmään kymmenen vuotta myöhemmin ja kolmasosa kuului liikunnallisesti aktiivisten ryhmään. Liikunnallisesti aktiivisten ryhmään taas vuonna 2003 kuuluneista noin puolet oli vähentänyt liikkumistaan, heistä 42 % kuului vuonna 2013 liikunnallisesti ja 10 % vähän liikkuvien ryhmään. Suurin osa kouluiässä vähän liikkuneista oli lisännyt liikkumista varhaiseen aikuisikään tultaessa, vaikka tästä ryhmästä usein kannetaan huolta.
 
Vähän liikkuvien teini-ikäisten ja nuorten aikuisten merkittävimmät vähäistä liikkumista selittävät tekijät ovat tutkimuksen mukaan samanlaisia: laiskuus liikunnan suhteen, ei nauti kilpailemisesta, ei ole löytänyt itselleen sopivaa liikuntalajia sekä ajan puute. Tutkimuksen tulosten mukaan mitä enemmän esteitä nuoret mainitsivat itsellään olevan, sitä vähemmän he pitivät liikunnan harrastamisesta, sitä heikompi oli heidän liikuntaminäkuvansa ja sitä huonommin he olivat yrityksistään huolimatta onnistuneet lisäämään liikuntaansa. Tutkimuksessa nousee esiin myös se, että monien vähän liikkuvien nuorten liikuntakokemukset voivat olla huonoja. Kielteiset liikuntakokemukset eivät vaikuta pelkästään siihen, millaisena henkilö näkee itsensä liikkujana, vaan myös siihen, millaisena hän alkaa pitää etenkin aktiivisia liikkujia, urheilijoita tai ylipäätään liikunnan maailmaa.
 
Ne tekijät, jotka toimivat toisille nuorille liikuntakiinnostuksen herättäjinä, saattavat osalle nuorista olla aiemman kiinnostuksen sammuttajia. Monien vähän liikkuvien nuorten aikuisten mielestä koulu ja liikunnanopettajat olivat vähentäneet merkittävästi heidän kiinnostustaan liikuntaa kohtaan. Sekä koululiikunnan että urheiluseuraliikunnan osalta näyttäisi kuitenkin tapahtuneen muutos parempaan suuntaan. Tutkijoiden mukaan syynä saattaa olla se, miten koulut ovat pyrkineet kohentamaan profiiliaan ja monipuolistamaan liikkumisen mahdollisuuksia esim. Liikkuva koulu -ohjelman myötä. Tämä osoittaa sen, miksi matalankynnyksen liikkumisen paikkojen luominen ja Liikkuva koulu -toiminnan laajentaminen toiselle asteella on tarpeellista.
 
Tutkijat näkevät ongelmallisena sen, että liikuntaa on alettu pitää kansalaisvelvollisuutena. Liikunnan ylistäminen saattaa johtaa helposti myös vähän liikkuvien syyllistämiseen. Pakkoharrastamisen sijaan tulisi tuoda esiin liikunnan harrastamisen hyviä puolia, iloa, liikunnan tarjoamia elämyksiä ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta.  Myös se, ettei liikunta kiinnosta, pitäisi hyväksyä. Tutkijoiden mukaan oppilaitoksissa ja urheiluseuroissa tulisi ottaa entistä enemmän huomioon myös nuoret, joita kilpaileminen ja suoritusten vertailu eivät houkuttele.
 

Markku Vanttaja, Juhani Tähtinen, Tuomas Zacheus ja Pasi Koski: Liikkumattomuuden jäljillä. Pitkittäistutkimus vähän liikuntaa harrastavien nuorten liikuntasuhteesta ja liikunta-aktiivisuuden muutoksista, Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura julkaisuja 194, 2017, sarja: Tiede

Löydät meidät myös

Go to top