Liikkuva koulu laajenee ammattioppilaitoksiin

Virheviesti

Arjen arkki -sivuston uudistamisprosessi on käynnistynyt.

Arjen arkki -sivusto (arjenarkki.fi) on lukittu kehitystoimia varten. Kaiken uuden sisällön ja käyttäjätilien luominen sekä olemassa olevien muokkaaminen sivustolla on estetty 1.12.2020 alkaen. Uuden sisällön lisäykset ja sisältöön liittyvät muokkaukset pääsee tekemään tammikuussa 2021 uudella Hyvinvoiva amis -sivustolla.

Hyvinvoiva amis -sivusto (hyvinvoivaamis.fi) aukeaa 11.1.2021. Sivusto julkaistaan ensin beta-versiona, mutta tästä huolimatta suurimman osan sivuston ominaisuuksista tulisi toimia ongelmitta. Vastaavasti suurin osa nykyisen Arjen arkki -sivuston sisällöstä siirretään uudelle sivustolle, mukaanlukien sivuston sisällön ja materiaalien lisäksi myös mm. käyttäjätilit.

Liikkuva koulu -ohjelma laajenee toisen asteen oppilaitoksiin. Kokeilujen tavoitteena on saada oppilaitokset kehittämään ja toteuttamaan aktiivisia opiskeluyhteisöjä ja -päiviä. Liikkuvassa koulussa istutaan vähemmän ja oppimisessa tehdään enemmän toiminnallisia valintoja.

Opetuksen, olosuhteiden, aktiivisen opiskeluyhteisön ja laaja-alaisen yhteistyön kehittämiseen on haettavissa Aluehallintovirastoista valtionavustusta. Avustuksien haku on avoinna 10.3.2017 asti. Valtionavustuksen hakijana voi toimia kunta, kuntayhtymä tai koulutuksen järjestäjä. 

Kokeiluhankkeiden tulee olla kaksivuotisia, mutta haun voi tehdä vuodeksi kerrallaan. Mukaan otetaan enintään 50 kokeiluhanketta, joista vähintään kolmasosa on ammatillisen koulutuksen hankkeita. 

Kokeiluhankkeissa oppimisympäristöjen liikunnallisia mahdollisuuksia voidaan lisätä esimerkiksi tiloja ja välineitä kehittämällä. Tavoitteena voi olla myös harrastusmahdollisuuksien lisääminen. Opetusta voidaan lähteä kehittämään entistä toiminnallisemmaksi, jolloin paikallaan oloa oppitunneilla saadaan vähennettyä. 

Infoa ja yhteistä ideointia hakupajoissa 

SAKU ry järjestää jäsenistölleen helmi–maaliskuussa kolme maksutonta hakupajaa Tampereella, Kuopiossa ja Oulussa. Hakupajoissa on tarjolla tietoa Ammattiopisto Tavastiassa toteutetuista Liikkuva amis -toimintamalleista, ideoita oppilaitoksen liikunnallistamiseen sekä mahdollisuus sparrata oman oppilaitoksen suunnitelmia ryhmässä.  
 
Hakupajojen paikkakunnat ja ajankohdat: 
Kuopio 23.2.2017: tapahtumakutsu ja ilmoittautuminen (PERUTTU)
 
Ilmoittautuminen hakupajoihin viimeistään viikkoa ennen tilaisuutta. Tilaisuuksissa kuuden osallistujan minimi. 

Kaipaatko kommentteja hankevalmistelun tueksi? Ota meihin yhteyttä!

SAKU ry on ollut alusta asti mukana työryhmässä, joka on valmistellut Liikkuva koulu -toiminnan laajentamista toiselle asteelle. Lisäksi olemme toteuttaneet kaksivuotisen Liikkuva amis -hankkeen Ammattiopisto Tavastiassa ja keränneet tietoa liikunnallistamisen mahdollisuuksista ja tavoista.
 
SAKU ry tarjoaa jäsenistölleen tukea Liikkuva koulu -hankevalmistelussa. Voit lähettää valmistelussa olevan hankehakemuksen järjestömme asiantuntijoille kommentoitavaksi. Sparraamme ideoitanne ja tarjoamme lisätietoa hankkeenne tueksi.
 
Hankehakemukset tulee olla SAKU ry:ssä 20.2.2017 mennessä. Hankesparrausta tehdään hakemusten saapumisjärjestyksessä. Lähetä hankehakemus osoitteeseen sakury@sakury.net ja kerro viestissä, mihin asioihin erityisesti haluaisit kommentteja. 
 
Go to top